Päivitetty 5.2.2004
1 §
Yhdistyksen nimi on Rakennustaiteen seura — Samfundet för byggnadskonst ja sen kotipaikka on Helsinki.
2 §
Yhdistyksen tarkoituksena on tukea ja edistää rakennustaidetta ja siihen liittyvää ympäristökulttuuria. Seura on yleishyödyllinen yhdistys.
3 §
Tarkoitustaan yhdistys toteuttaa tukemalla rakennustaiteen tutkimus-, valistus-, arkistointi, julkaisu- ja näyttelytoimintaa sekä osallistumalla rakennustaiteellisesti ja historiallisesti arvokkaan ympäristön kehittämiseen ja suojeluun tekemällä niitä koskevia aloitteita, järjestämällä keskusteluja ja antamalla lausuntoja sekä vastaavilla muilla tavoilla. Yhdistys julkaisee neljä kertaa vuodessa ilmestyvää jäsenlehteä. Yhdistys ylläpitää ja edistää toiminta-alansa kansainvälisiä suhteita.
3a §
Yhdistys voi omistaa toimintaansa varten tarpeellista kiinteätä ja irtainta omaisuutta.
3b §
Yhdistys voi perustaa rahastoja.
4 §
Yhdistyksen jäseneksi voi päästä Suomen kansalainen tai oikeuskelpoinen suomalainen yhteisö sekä ulkomaalainen, kuitenkin siten, että ulkomaalaisten lukumäärä ei saa ylittää kolmannesta yhdistyksen koko jäsenmäärästä jäsenanomukset hyväksyy yhdistyksen johtokunta. Yhdistyksen jäsenet ovat vuosi-, ainais- tai lahjoittajajäseniä. Yhdistyksen kokous voi johtokunnan yksimielisestä esityksestä kutsua yhdistyksen kirjeenvaihtaja- tai kunniajäseneksi yhdistyksen tarkoitusperiä erittäin huomattavalla tavalla edistäneen henkilön, jolloin hyväksymiseen vaaditaan 4/5 ääntenenemmistö.
5 §
Jäsen eroaa yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti johtokunnalle tai sen puheenjohtajalle taikka suullisesti yhdistyksen kokouksen pöytäkirjaan.
6 §
Vuosijäsen suorittaa yhdistykseen liittyessään liittymismaksun sekä kultakin vuodelta vuotuisen jäsenmaksun. Ainais- ja lahjoittajajäsenet sitä vastoin suorittavat kertakaikkisen jäsenmaksun. Kunnia- ja kirjeenvaihtajajäsenet ovat vapaat liittymis- ja vuosimaksuista ja 40 vuotta vuosijäseninä olleet vuosimaksusta.
7 §
Yhdistyksen jäsenet voivat muodostaa rekisteröimättömiä paikallisosastoja toimimaan yhdistyksen tavoitteiden toteuttamiseksi.
8 §
Yhdistyksen neuvoa-antavana asiantuntijaelimenä ICOMOS-järjestön (International Council on Monuments and Sites) päämäärien toteuttamista varten on ICOMOS-toimikunta.9 §
Yhdistyksen asioita hoitaa johtokunta. Siihen kuuluvat johtokunnan puheenjohtaja, jota kutsutaan yhdistyksen puheenjohtajaksi, varapuheenjohtaja sekä enintään kymmenen muuta jäsentä, joista ainakin yhden tulee olla yhdistyksen ICOMOS-toimikunnan jäsen.
Yhdistyksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja sekä se ICOMOS-toimikunnan jäsen, joka 1. momentin mukaan on johtokunnan jäsen, valitaan vuodeksi kerrallaan. Johtokunnan muut jäsenet valitaan kolmeksi vuodeksi kerrallaan siten, että vuosittain kolme jäsentä on erovuorossa.
10 §
Johtokunta kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta. Se on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja sekä vähintään kuusi jäsentä on saapuvilla.
11 §
Johtokunnan tehtävänä on yhdistyksen päätösten toimeenpaneminen sekä muutoinkin yhdistyksen toiminnan järjestäminen yhdistyksen tarkoitusperien mukaisesti.
Johtokunta vahvistaa alaistensa toimikuntien ja paikallisosastojen johtosäännön.
12 §
Johtokunta voi yhdistyksen talousarvion puitteissa palkata yhdistykselle tarpeellisia toimihenkilöitä.
13 §
Yhdistyksen varsinaiset kokoukset ovat kevätkokous, joka pidetään maaliskuussa, ja syyskokous, joka pidetään marraskuussa. Lisäksi yhdistys kokoontuu tarvittaessa ylimääräisiin kokouksiin. Jäsenet kutsutaan kokouksiin kullekin jäsenelle lähetettävällä kirjeellä, joka on annettava postin toimitettavaksi viimeistään 14 päivää ennen kokousta. Mikäli kokouksessa halutaan päättää yhdistyksen sääntöjen muuttamisesta taikka yhdistyksen purkamisesta, kutsuun on, jotta se olisi laillinen, liitettävä ehdotus, jonka pohjalta sääntömuutos käsitellään taikka syy, miksi yhdistys halutaan purkaa sekä ehdotus yhdistyksen omaisuuden käyttämisestä.
14 §
Kevätkokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1) Yhdistyksen toiminta- ja tilikertomus edelliseltä kalenterivuodelta.
2) Tilintarkastajien lausunto sekä tili- ja vastuuvapauden myöntäminen johtokunnalle.
Edellä mainittuja asioita käsiteltäessä johtaa puhetta kokouksen siihen valitsema yhdistyksen jäsen, joka ei kuulu yhdistyksen johtokuntaan.
Syyskokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1) Seuraavan kalenterivuoden toimintasuunnitelma ja talousarvioehdotus sekä sen yhteydessä 6 §:ssä mainittujen maksujen määrääminen, samoin kuin yhdistyksen luottamushenkilöille suoritettavien palkkioiden määrääminen.
2) Puheenjohtajan vaali.
3) Varapuheenjohtajan vaali.
4) Jäsenten vaali johtokunnan erovuorossa olevien tilalle.
5) Jäsenten vaali ICOMOS-toimikuntaan erovuorossa olevien tilalle.
6) Johtokunnan jäsenenä olevan ICOMOS-toimikunnan jäsenen vaali.
7) Kahden tilintarkastajan ja näille kahden varamiehen vaali.
Ennen vaalitoimitusta on jokainen yhdistyksen kokouksessa läsnäoleva jäsen oikeutettu asettamaan ehdokkaita kysymyksessä oleviin luottamustoimiin.
Edellä 2—6 kohdissa mainitut vaalit toimitetaan suljetuin lipuin; vain ehdokkaiksi nimettyjä saadaan äänestää.
Äänestyslippuun saa kukin äänestäjä kirjoittaa puheenjohtajien vaalissa yhden ehdokkaan nimen sekä johtokunnan ja ICOMOS-toimikunnan jäsenten vaalissa niin monen ehdokkaan nimen kuin johtokuntaan on valittava jäseniä. Eniten ääniä saaneet katsotaan valituiksi.
Kokouksen pöytäkirjan tarkastaa kaksi siihen valittua kokouksessa läsnä ollutta jäsentä.
15 §
Yhdistyksen nimen kirjoittavat yhdistyksen puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja jompikumpi yhdessä yhdistyksen sihteerin tai taloudenhoitajan kanssa. Yhdistyksen juoksevien asioiden hoitamista varten johtokunta voi antaa 12 §:ssä tarkoitetulle toimihenkilölle oikeuden yhdistyksen nimen kirjoittamiseen.
16 §
Näiden sääntöjen muuttamiseen tai yhdistyksen purkamiseen vaaditaan, että päätös tehdään kahdessa peräkkäisessä kokouksessa, joista toisen tulee olla varsinainen kokous, ja että kummassakin kokouksessa muutos- tai purkamisehdotusta kannattaa vähintään 2/3 annetuista äänistä. Yhdistyksen purkautuessa luovutetaan sen varallisuus Suomen rakennustaiteen museolle tai käytetään yhdistyksen jälkimmäisen purkamiskokouksen määräämällä tavalla muuhun yhdistyksen päämääriä edistävään tarkoitukseen.
17 §
Tällä sääntömuutoksella ei loukata jo saavutettuja jäsenetuja.