Olen kiinnostunut teollisesti tuotettujen omakotitalojen valintaprosessista ja siihen liittyvästä asiantuntijuuden problematiikasta. Tämä artikkeli perustuu seuraamiini nettikeskusteluihin, joissa maallikot keskustelevat keskenään ja mahdollisten asiantuntijoiden kanssa omakotitalon rakentamisesta. Keskusteluista olen nostanut esille muutamia asiantuntijuuteen ja valtaan liittyviä kysymyksiä: kenelle, millä perustein ja miksi asiantuntijuus ollaan valmiita luovuttamaan omaa kotia suunniteltaessa ja rakennettaessa? Paneudun seuraaviin teemoihin: luottamus ja auktoriteetin valinta; ammattiryhmien roolit ja valtariidat; legitiimisyys ja pätevyys; arkkitehdin identiteetti ja eriytyvät merkitysmaailmat; teoreettinen tieto vs paikallinen kokemusperäinen tieto sekä hyvä maku. Yritän löytää joitakin selitysmalleja siihen, miksi arkkitehdin asiantuntijuudelle ei tunnu olevan käyttöä omakotisuunnittelussa.
Oman talon rakentamishankkeen pitäminen mahdollisimman lujasti omissa käsissä tulee selvästi esille myös nettikeskusteluissa, joissa omakotirakentajat pohtivat paljon sitä, osaavatko ammattisuunnittelijat ylipäätään suunnitella vai eivät. Yksi ryhmä uskoo tekevänsä kaiken parhaiten itse, toiset luottavat kirvesmiehiin, rakennusmestariin tai jopa insinööriin, mikäli tälle on kertynyt käytännön kokemusta. Joskus joku rohkea uskoo myös arkkitehtien ammattitaitoon suunnittelijoina. Keskustelijoiden mielestä arkkitehtien vahvuus ei ole niinkään teknisissä ratkaisuissa vaan siinä, että he säästävät neliöitä, kun osaavat sijoittaa toiminnot nokkelasti ja kauniisti. Harva omakotirakentaja tuntuu näkevän rakennusprojektia erilaisten ammattilaisten yhteisenä ammattitaidon osoituksena.
Asumisen asiantuntija on asukas, mutta missä on omakotitalojen suunnittelun asiantuntijuus? Ja mikä on pääsuunnittelijan asema kodin rakennusprojektissa? Mielletäänkö hänet rakentamisessa tarvittavien asiantuntijuuksien hallitsijaksi? Ehkä tulevaisuudessa, mutta vielä tähän näyttää kuitenkin olevan matkaa.
Koti on identiteettimme perusta ja merkityksellisyytemme keskus. Koti on myös viesti ulospäin. Kodissa ja kodilla ilmaisemme omia elämänarvojamme ja elämäntyyliämme myös ulospäin. Fornäs väittää, että elämäntyyli on identiteetin julkinen merkki ja sen avulla ihmiset tuovat kaikkein yksityisimmän julkiseen valoon.4 Jos kodin kokonaisuutena ajatellaan olevan elämäntyylin merkki, niin ehkä se selittää osaltaan sitä, miksi oman talon suunnittelu halutaan pitää mahdollisimman pitkään omissa käsissä.
Nettikeskustelujen
perusteella vaikuttaa siltä, että perinteisestä oman
talon itserakentamisen vaatimuksesta jo joustetaan, mutta
suunnittelun puolella tupakka-askin kansi on vain vaihtunut
ruutupaperiksi. Yleinen tapa tuntuu olevan, että annetaan
paikkakunnan tutun rakennusmestarin tai
-insinöörin
suunnitella talosta halvalla jonkinlainen luonnos, jonka perusteella
sitten kilpailutetaan talotehtaita. Tekijänoikeuksista
omakotirakentajat eivät kai ole kuulleetkaan.
Nettikeskustelujen kestoaihe on, minkä talotehtaan tuotteet ovat parhaita. Painavimmiksi kriteereiksi muodostuvat tekniset ratkaisut, mutta tärkeää on myös toimituksen varmuus ja luotettavuus, talomyyjän asiantuntemus ja ystävällisyys sekä valmius ja nopeus tehdä muutoksia valittuun talomalliin. Tärkein kriteeri on kuitenkin hinta suhteessa laatuun. Tämä tekee valinnasta vaikean, sillä talotehtaiden toimituspakettien sisältö vaihtelee niin paljon, että niitä on lähes mahdotonta verrata toisiinsa.
Kirjoituksissa harvoin vedotaan kehenkään selkeään ammattiasiantuntijaan, vaan mielipiteet näyttävät syntyneen tuttavien, naapurien tai sukulaisten kokemusten siivittäminä. Keskustelijat epäilevät "asiantuntijoiden" luotettavuutta myös sillä perusteella, että nämä saattavat ajaa oman firmansa/ammattikuntansa/ideologiansa asiaa. Ehkä nettikeskustelufoorumeille mennäänkin etsimään vertaistukea.
Ehdottoman asiantuntijuuden valinta on vaikeaa, koska tiedon määrä maailmassa on lisääntynyt räjähdysmäisesti ja asiantuntijuus on aina rajallista. Refleksiiviseen modernisaation kuuluu se, ettei enää ole olemassa haitattomia tai vaarattomia ratkaisuja, vaan vähemmän haitallisia kuin toiset haitalliset. Oma mielipide on muodostettava erilaisten ristiriitaistenkin asiantuntijamielipiteiden viidakossa. Valinnoissa on otettava huomioon se, että perinteisesti luotettava asiantuntijamielipidekin voi pettää.7 Esimerkiksi ruokavalioiden erilaiset terveysvaikutukset saattavat olla ristiriitaisia, jolloin on pakko tehdä valinta kahden pahan välillä. Samaan tapaan jokaiseen rakenteelliseen ratkaisuun sisältyy erilaisia haasteita ja ongelmia, joiden väliltä on valittava vähiten haitallinen.
Monen rinnakkaisen auktoriteetin maailmassa eläminen on vaikeaa, kun itse auktoriteetin valinta on jo riski eikä ole olemassa enää super-asiantuntijoita. Giddens varoittaa myös siitä, että ”itse asiantuntijatiedon käyttövoimana oleva skeptisismi voisi tietyissä yhteyksissä tai tiettyjen ryhmien keskuudessa johtaa koko asiantuntijalumouksen haihtumiseen”.8 Onko juuri näin käymässä omakotitalomarkkinoilla?
Talotehtaan valinnan jälkeen omakotirakentaja tarvitsee ammattilaisia rakentamiseen. Keskusteluissa nousevat esiin eri ammattiryhmiin liitetyt mielikuvat ja käsitykset toisistaan. Ammatit yleistetään roolimalleiksi. Eri ryhmiin kuuluvat tuntevat suurta epäluuloa toisiaan kohtaan ja jokaiselle ryhmälle näyttää muodostuneet omanlaisensa imago, jonka muut tunnistavat, mutta itse kyseessä oleva ryhmä ei. Esimerkiksi yhden jakolinjan muodostavat työn käytännön suorittajat ja toimistoissa istuvat suunnittelijat. Kirvesmiehet uskovat työn toteuttajina tietävänsä paremmin, mikä oikeasti ”toimii” ja on mahdollista toteuttaa.
Berger ja Luckmann viittaavat juuri tällaisiin sosiaalisiin ristiriitoihin, joita kehkeytyy asiantuntijoiden ja käytännön ammatinharjoittajien välille. Heidän mukaansa jälkimmäiset saattavat harmistua ”universumin asiantuntijoiden” suureellisista väittämistä ja niihin kytketyistä konkreettisista yhteiskunnallisista etuoikeuksista. Käytännön ammatinharjoittajia ärsyttänee erityisesti se asiantuntijoiden väite, että nämä muka tietäisivät parhaiten heidänkin toimintansa perimmäisen merkityksen.10
Yhteiskunta ei ole kuitenkaan enää yhtenäisenä hahmotettava kokonaisuus. Tieto, valta ja asiantuntijuus niiden mukana on pirstaloitunut pienen pieniin osiin. Kukin asiantuntija hallitsee vain pienen pientä osakokonaisuutta. Giddens väittää, että tällä on merkitystä henkilöiden asemaan ja arvostukseen ja sitä kautta maallikoiden ja asiantuntijoiden välisiin luottamussuhteisiin.11
Jokainen ammattiryhmä tuo keskusteluissa esille omia näkemyksiään. Tämän voi nähdä myös tapana käyttää asiantuntemukseen perustuvaa valtaa – valtaa jonka yhteiskunta on ammattilaisille syystäkin luovuttanut tietyin ehdoin. Yhteiskunnassa luvanvaraisella kompetenssilla toimivat ammattiryhmät ja professiot vartioivat Beckin käsityksen mukaan tiettyjä vakiintuneita toimintatapoja ja omia etujaan. Niille on hiljaisesti annettu lupa tehdä näin, koska niiden työpanoksesta on selkeää etua yhteiskunnalle. Näissä ammattiryhmissä ”henkilökohtainen ja yhteiskunnallinen identiteetti liittyy oikeuteen ja velvollisuuteen järjestää työn sisältöä”.12 Arkkitehti ei vain suunnittele rakennuksia, vaan hänen velvollisuutensa on vaalia rakennusperintöä ja edistää hyvän ympäristön syntymistä.
Jokaisella ammattiryhmällä on oma roolinsa, josta yksilön ei ole helppoa siirtyä pois. Roolit ovat institutionalisoituneet. Sosiaalisessa yhteisössä on roolisuoritusten vakiomalleja, jotka ovat kaikkien yhteisön jäsenten tiedossa – tai ainakin niiden, jotka ovat näiden roolien potentiaalisia esittäjiä13. Yhteisössä on yleisesti tiedossa myös se, että nämä roolimallit tunnetaan. Esimerkiksi jokaisen rakennusmestarin ”roolin” esittäjän pitää pitäytyä omaan rooliinsa ja sen normeihin. Nämä käyttäytymistavat on sisäistetty osana ammattiin valmentavaa koulutusta. Rakennusalan institutionaalinen traditio, työntekijöiden mestari-oppipoika suhde, on varmistanut näiden käyttäytymismallien oppimisen. Bergerin ja Luckmannin mukaan mukautuminen ja mukautumattomuus sosiaalisesti määriteltyihin roolinormeihin ei tällaisessa tilanteessa ole enää vapaasti valittavissa. Jos niihin ei mukaudu, siitä seuraa jonkinlainen rankaisu, jonka ankaruus voi toki vaihdella. Kaikki roolit tietyllä toimintakentällä – esimerkiksi siis rakennustyömaalla - myös liittyvät toisiinsa ja ne muodostavat yhdessä tietyn instituution, jonka edustajina kaikki yksittäisenkin roolin esittäjät toimivat.14 Berger ja Luckmann käyttävät vertauksena tuomaria ja laki-instituutiota, mutta mielestäni tätä voi soveltaa myös rakentamis-instituutioon.
Erittäin pitkälle viedyn eriytymisen ja erikoistumisen vaarana on se, että eri ryhmät eivät enää ymmärräkään toisiaan. Aivan kuten tietokone ekspertti ei enää kykene selittämään tavalliselle tietokoneen käyttäjälle, miksi kone ei toimi. Berger ja Luckmaan puhuvat sosiaalisesti eriytyneiden merkitysmaailmojen (sub-universies of meaning) muodostumisen mahdollisuudesta. Niitä muodostuu silloin, kun roolit ja niiden edellyttämä tieto ovat yleisen tiedon ulkopuolella. Alakulttuuri voi tarvittaessa kätkeä tällaisen erillisen merkitysmaailman yleiseltä tietoisuudelta.15
Eri ammattiryhmien merkitysmaailmojen lisääntyvä itsenäisyys aiheuttaa erityisiä legitimaatio-ongelmia niin ulkopuolisten kuin asioista perillä olevienkin näkökulmasta. Ulkopuoliset täytyy pitää ulkopuolella, joskus jopa tietämättöminä merkitysmaailman olemassaolosta.16 Voisiko olla, ettei ulkopuolisia haluta päästää sisään arkkitehtien maailmaan?
Onko siis niin, että me arkkitehdit toisaalta säilyttääksemme oman alamme itsenäisyyden menetämme samalla sen, että muut ymmärtäisivät meidän tarjoamamme erityisen ammattitaidon. Suojaamme asiantuntijuuttamme niin, ettei se ole muille edes havaittavissa. Olen monesti ihmetellyt sitä kuilua, mikä on oman käsityksemme ja maallikoiden käsityksen välillä siitä, mitkä ovat arkkitehdin tehtävät ja vahvuudet. Alan ulkopuoliset eivät yksinkertaisesti tiedä, mitä me teemme. Emmekö me ole oikein halukkaita tarkkaan edes avaamaan merkitysmaailmaamme muille, toisin sanoen kertomaan, mistä asiantuntijuutemme syntyy?
Käsitys arkkitehdin ammattitaidosta rajautuu nettikeskustelujen perusteella koskemaan etupäässä visuaalista ulkonäköä ja toimivuutta. Kritiikki kohdistuu toimimattomiin kummallisiin ratkaisuihin, kuten liian korkeisiin olohuoneisiin, erikokoisiin ikkunoihin, olemattomiin räystäsiin ja makuuhuoneiden pienuuteen. Arkkitehdin ei myöskään uskota hallitsevan käytännön rakentamista eikä välittävän tuon taivaallista suunnitteluratkaisujen taloudellisuudesta ja toteutettavuudesta. Missä arkkitehdin ammattitaidon sisin oikeastaan on? Jos asiakas ei tunnusta suunnittelijaa teknisyyden, toiminnallisuuden tai taloudellisuuden asiantuntijaksi, jääkö jäljelle vain maun asiantuntemus? Ja onko maku tietoa? Ainakin se on osa suunnittelijan ammattitaitoa.
Oma koti on oman identiteetin näyttämö, jossa maun tehtävä on erottaa minä muista. Arkkitehdin tulee omalla ammattitaidollaan kyetä suunnittelemaan "hyvällä maulla asiakkaan näköinen talo". Se ei aina onnistu, mutta syyt voivat ollakin huomattavasti monimutkaisempia kuin päällepäin näyttää.
Suunnittelu on aina arvosidonnaista, koska kyse on mausta ja valinnoista. Arkkitehdin voi olla vaikeaa, ellei suorastaan mahdotonta suunnitella jotain, joka sotii hänen omia arvojaan vastan. Väitän, että arkkitehdin ammatillinen identiteetti perustuu vahvasti arkkitehtuurin modernistiseen traditioon. Tähän länsimaiseen perinteeseen nojaten koulutettu arkkitehti tietää, minkälaista on hyvä suunnittelu ja hyvä ympäristö. Tästä seuraa tiettyjä ongelmia, sillä traditio on muillekin yhteisön jäsenille identiteetin väline, josta Anthony Giddens kirjoittaa kauniisti: ”traditio tarjoaa ankkuripaikan identiteetin jatkuvuuden kannalta keskeiselle ”perusluottamukselle”.20
Traditioon liittyy siis myös se ”tuttu”, johon kollektiivi identifioituu.21 Jos nämä kulttuurisesti määräytyvät tutun ja ulkopuolisen maailman rajat – siis se perinne jonka mukaan uusia asioita arvotetaan ja omaa identiteettiä rakennetaan - ovat suunnittelijalla ja työn tilanneella omakotirakentajalla huomattavan eri paikoissa, siitä aiheutuu ongelmia suunnittelulle.
Identiteetti voidaan määritellä paikantumiseksi tiettyyn objektiiviseen maailmaan. Omaksuessamme jonkun identiteetin omaksumme myös tähän identiteettiin liittyvän maailman.22 Asiantuntija haluaa luonnollisesti tuntea itsensä osaksi omaa ammattiryhmäänsä, niinpä arkkitehti liittää identiteettinsä arkkitehtien traditioon ja omaksuu tähän liittyvän maailman omakseen. Arkkitehtuurissa traditio vaikuttaa suunnittelun sisältöön, suunnittelumetodeihin ja jopa suunnittelijoiden käyttäytymiseen. Kun koulutustraditiomme perustuu vahvasti modernististen makuväittämien hyväksymiseen, myös ammattitaitomme nojaa väkevästi niihin samoihin väittämiin. Ehkä omakotitalonsuunnittelussa ei olekaan eduksi, että ammatti-identiteettimme rakentuu voimakkaammin maun asiantuntijuudelle kuin toiminnallisuuden, teknisyyden tai jopa järjestelmien hallinnan asiantuntijuudelle? Kodin rakentamisessa olisi enemmän tilaa kaikkien viimeksi mainittujen erikoiskysymysten ratkaisijoille.
Identiteettiin ja traditioon liittyvän problematiikan lisäksi asiantuntijatietoon ja sen paikallisuuteen liittyy toinenkin ongelma. Giddensin mukaan asiantuntijatieto on ei-paikallista ja hajakeskitettyä. Niiden pätevyys ei riipu millään tavalla paikasta.23 Kuten jo aikaisemmin totesin, nettikeskusteluissa luotettavimmat ”asiantuntijalausunnot” tulevat vertaisilta, siis toisilta saman kokeneilta omakotirakentajilta. Ehkä tekninen asiantuntijatieto on liian erikoistunutta, kun se ei selkeästi kumpua käytännön kokemuksesta.
Mitä tämä tarkoittaa omakotisuunnitteluun ja –rakentamiseen sovellettuna? Paikallisten perinteiden kunnioittamistako? Mitä on paikallisuus? Onko viimeisen 50 vuoden aikana syntynyt paikallisuus yhtä paikallista kuin vanha tradition? Vai voiko kuitenkin olla kyse siitä, että omakotitalosuunnittelussa asiantuntijatietoa ovat tekniset kysymykset, mutta toiminnallisuus on jo kokemusperäistä? Tähän suuntaan viittaavat jotkut nettikeskustelijat, kun he väittävät, että tekniset ratkaisut pitää suunnitteluttaa asiantuntijoilla, mutta toimintojen ja pohjapiirroksen suunnittelu pitää hoitaa itse.
Jos maku on tietoa, onko se paikallista ja kokemusperäistä vai hajakeskitettyä ja ei-paikallista, asiantuntijatietoa? Joka tapauksessa maku liittyy esteettiseen kokemukseen. Pierre Bourdieu väittää, että taiteen ja kulttuurin kuluttamisen sosiaalinen tehtävä on legitimoida sosiaalisia eroja.24 Toisaalta (taide)teoksella on merkitystä vain sellaiselle, joka ymmärtää sen kulttuurisen arvon, mikä taas edellyttää siihen sisäänkoodatun kulttuurisen koodin ymmärtämistä.25 Tarvitaan siis tietoa, jotta ymmärtää taiteen olevan taidetta. Omakotitalo on vain harvoin taideteos, mutta sama pätee kun on kyse kulttuurituotteesta, jonka kuluttamisella tuotetaan kulttuurisia eroja.
Tärkeä osa sosiaalista tasoa on se, kuinka statusta ja identiteettiä merkitään symbolisilla muodoilla. Niiden avulla välitetään ryhmien välisiä viestejä ja muotoillaan yhteisön sisäisiä suhteita.26 Siksipä ei ole yhdentekevää, kenen maku on esillä omassa kodissa. Oma talo viestii perheen yhteistä ja sen jäsenten erityistä identiteettiä. Jos arkkitehdin maku on liian kaukana omasta, on pelkona, että talo viestii vääriä asioita ja kuulumista ”väärään” ryhmään. Kulttuuristen muotojen - jollainen talokin on erityisesti silloin kun se on itse rakennettu ja oma maku on siinä esillä – tehtävänä on osoittaa sosiaalisia hierarkioita, makua ja statusta. Fornäsin sanoin ”siinä on kyse oman maun panemisesta esille toisia varten ja itsensä asemoinnista annetulla ulkoisella sosiokulttuurisella kentällä”.27 Tietysti ei ole olemassa mitään estettä, etteikö arkkitehdin suunnittelema talo voisi olla jollekin juuri oikea viesti sosiokulttuurisesta asemasta. Juuri tällaiset ihmisen tulevatkin arkkitehtien asiakkaiksi, mutta toistaiseksi heitä on vain pieni osa omakotirakentajista. He haluavatkin yleensä jotain erilaista, jolla erottua Älvsby-, Jukka-, Kastelli- ja Design-talojen joukosta. Siinä vaiheessa, kun kaikki omakotitalot tulevat yksilöllisinä arkkitehdin piirustuspöydältä, ”arkkitehdin suunnittelema omakotitalo” on käsitteenä menettänyt erottautumisen funktionsa.
Tavaroiden sosiaalistava voima perustuu siihen, miten hyvin ne kykenevät saamaan meidät vakuuttuneiksi siitä, että ne ovat ainoita oikeita tulkintoja tarpeistamme. Tulkinnat eivät synny itsestään, vaan niihin vaikuttavat symbolikieltä taidokkaasti käyttävät mainonta ja muu markkinointi sekä kuluttajaryhmien keskinäinen vuorovaikutus.28 Pitäisikö siis arkkitehtuurin ja hyvän ympäristön puolesta puhua enemmän, jotta sen arvo ja haluttavuus nousisi tavaroiden sosiaalistavilla markkinoilla?
Olen kaivanut esille joitakin teoreettisia selityksiä ongelmille, jotka liittyvät nimenomaan makuun, asiantuntijuuteen ja valtaan. Yritin löytää joitakin selitysmalleja sille, miksi arkkitehdin asiantuntijuudelle ei tunnu olevan käyttöä omakotisuunnittelussa
Luottamuksen synnyttäminen omakotirakentajan ja suunnittelijan välillä liittyy kysymykseen siitä, kuka on minkäkin alan asiantuntija. Arkkitehtuuria ei kannattaisi ankkuroida liian syvälle taiteen kenttään, sillä se heijastuu myös käytännön suunnittelijan rooliin. Kun etenkin asuntosuunnittelussa on kyse toimintojen sijoittamisesta järkevästi ja taloudellisesti, arkkitehtiin liitetystä vahvasta taiteilijan roolista pitäisi hiljalleen päästä eroon.
Luottamuksen synnyttäminen on vaikeaa myös sen takia, että tieto on jälkimodernissa maailmassa niin pirstaloinut, että valinnan tekeminen on vaikeaa. Ei ole olemassa enää ikuisia totuuksia, vaan kaikki tieto tuntuu pettävän jollain tavoin. On valittava vähiten huono vaihtoehto ja hyväksyttävä se.
Tähän liittyvät myös eri ammattiryhmien väliset ristiriidat. Ammattiroolit ovat erittäin vahvat ja ryhmien merkitysmaailmat ovat eriytyneet kauas toisistaan. Merkitysmaailmojen eriytyminen liian kauas yleisistä merkityksistä estää tehokkaasti myös ryhmien ja yhteisön välisen kommunikoinnin. Mystisen, ei-kaikkien-ulottuvissa-olevan tiedon myytistä on päästävä eroon. Jotta arkkitehtien ammattitaito tunnustettaisiin, on avattava tämä vihkiytymättömiltä salattu tiedon arkku muillekin. Aihetta asiantuntijuuden menettämisen pelkoon ei ole, sillä pelkkä tieto ei tee ammattimiestä, vaan kyky käyttää tietoa. Päinvastoin tiedon avaaminen synnyttää tarpeen käyttää ammattilaisia.
Lopuksi arkkitehtien tulisi ehkä entistä voimakkaammin hyväksyä käsitys, että arkkitehtuuri ja siinä samalla omakotirakennusten suunnittelu pohjautuu vahvasti kokemusperäiseen tietoon, jonka hallitseminen on osa suunnittelijan ammattitaitoa. Tätä kautta liian erilliseksi ja asukkaille tavoittamattomaksi jäänyt asiantuntijuus olisi mahdollista ankkuroida takaisin lähemmäs muun yhteisön traditiota. Ehkä siten löytyisi reitti kohti hedelmällistä vuorovaikutusta yhteisen ympäristön synnyttämisessä.
Beck,
Ulrich, Anthony Giddens & Scott Lash. Nykyajan
jäljillä. Refleksiivinen modernisaatio. Vastapaino,
Tampere, 1995
Berger
Peter L. & Thomas Luckmann. Todellisuuden sosiaalinen
rakentuminen. Gaudeamus, Helsinki, 1994.
Bourdieu
Pierre. Distinction. A Social Critique of the
Judgement of Taste. Harvard University Press, Cambridge, 1984.
Fornäs,
Johan. Kulttuuriteoria. Myöhäismodernin ulottuvuuksia.
Vastapaino, Tampere, 1998.
Ilmonen,
Kaj. Tavaroiden taikamaailma.Vastapaino, Tampere, 1993.
Relph,
E. Place and placeness
1 heimo h., 22.5.2003, Suomi24 keskustelu/ Koti ja rakentaminen/Talopaketit/ paljonkos suunnittelu maksaa
2 Tsaudi64 4.11.2002
3 Saku 4.11.2002
4 Fornäs, Johan. Kulttuuriteoria, s.116
5 Jo valinnut, 20.2.2003, Suomi24/keskustelut/ Koti ja rakentaminen/Talopaketit/Paras talopakettitoimittaja, lainattu 28.2.2003
6 jaime, 21.2.2003, Suomi24/keskustelut/ Koti ja rakentaminen/Talopaketit/Paras talopakettitoimittaja
7 Beck et. al., s.48
8 Beck et. al., s.124
9 rakennusinsinööri 5.11.2002
10 Berger & Luckmann, s.135
11 Beck et. al., s.126
12 Beck et. al., s.72
13 Berger & Luckmann, s.88
14 Berger & Luckmann, s.88
15 Berger & Luckmann, s.99
16 Berger & Luckmann, s.102
17 Berger & Luckmann, s.102
18 Sami, 17.5.2003, Suomi24 keskustelu/ Koti ja rakentaminen/Talopaketit/ paljonkos suunnittelu maksaa, lainattu 29.5.2003
19 Tsaudi64 4.11.2002
20 Beck et. al., s.115
21 Beck et. al., s.115
22 Berger & Luckmann, ss.150–151
23 Beck et. al.s.120
24 Bourdieu, s.7
25 Bourdieu, s.2
26 Fornäs, s.76
27 Fornäs, s.76
28 Ilmonen, Kaj
Heini Korpelainen
Arkkitehti SAFA
Heini Korpelainen valmistelee parhaillaan väitöskirjaa teollisesti tuotetuista omakotitaloista ja niiden valintaperusteista omakotirakentajan näkökulmasta.
Heini Korpelainen, 040 724 0971
heini.korpelainen@suomi24.fi